torstai 2. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Nukketalot asuikkaineen ovat eläneet hiljaiselämää koko syksyn. Jotain pientä olen näperrellyt, mutta muut asiat ovat vieneet huomioni enkä ole edes kuvannut yhtä nojatuolia, ulkopaljua ja -- mikäs se kolmas olikaan? Juu, keskentekoinen takka. Joulu tulee tänäkin vuonna nukketaloihin.

Viime vuonna maalaistalo Mattilassa soitti enkelten orkesteri joulumusiikkia yhdessä tonttukuoron kanssa. Tontuilla oli oma erillistalonsa samassa pihapiirissä. Pohjakerroksen navetassa asuvat lehmät ja hevoset kuuntelivat hartaina ylhäältä raikuvaa torvisoittoa. Pihalla oli Betlehemin seimi hyvässä yhteisymmärryksessä tonttutalon kanssa. Sama porukkaa varmaan esiintyy tänäkin vuonna. Mattila on Lundia-mittakaavassa ja pitäisi ehtiä tehdä oikeita mööpeleitä muovituolien ja pöytien tilalle. Ylä-Mattila on lähempänä 1:12 mittakaavaa ja sinnekin pitää tehdä joulua, vaikka isäntäväki varmaan viettää yhteistä joulua Mattilan nuorenparin kanssa. Villa Sohvissakin valmistellaan joulua.

Aito Blondineiti (ex. 43 cm Baby born) on uuden rakkautensa lumoissa ja opiskelee tiiviisti ranskaa, vai oliko se flaamin kieltä pärjätäkseen poikaystävänsä Pimin ja tämän kasvattipojan Rubenin kanssa. Minulla on nyt kaavoja ja kankaita näiden viime mainittujen vaatettamiseen, mutta ihmisten jouluvalmistelut vähän häiritsevät näitä puuhia.

Tarvitseeko muuten kukaan kahta aitoa Baby born-tuttipulloa, ruokalautasta, lusikkaa, pottaa ja  yhtä tai mahdollisesti kahtakin vaippaa? Vaihtaisin ne mielelläni johonkin minitavaroihin vaikka tavara tavarasta ja postikuluista jotain pientä lisäksi? Pehmeät nahkapalatkin käyvät vaihtokaupassa, sellaiset joista saisi värkättyä vaikka takit näille  "nuorille aikuisille". Keittiön tuolit ja pöytä ainakin puuttuvat vielä Villa Sohvista. Kysele kommenteissa tai meilaa  villiviini55 @ blogspot.com ilman välilyöntejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti