tiistai 1. tammikuuta 2013

Poiketaanpa Nukkiksen herrasväen luona

Jalle ja Sofia Nukkiksen (omaa sukua Kråk) huushollissa ei ole käytykään vähään aikaan. Jalle jatkaa edelleen asioiden ajoa Jalasjärven pitäjässä ja Sohvi haaveilee nykyisin omasta kauppaliikkeestä. Jalle sitä vähän vastustaa: ei kuulemma oikein sovi asianajajan rouvan tehdä semmoisia puotipuksun töitä.

Ennen joulua Sofia löysi mainoksen komeista kaakeliuuneista ja Jalle lupasikin semmoisen hankkia saliin.
Kun ei mitoista oikein päästy yksimielisyyteen, sanoi Jalle, että kyllä meillä on varaa tilata molemmat vaikka näytteeksi. Ja näin tehtiin. Tilaus lähti Hattulan Kaakelitehtaalle ja uunit luvattiin toimittaa jouluksi.



Ennen joulua uuneja ei saatu taloon, sillä tehdas olikin muuttanut Tampeereen puoleen. Sitten kun ne tulivat, huomasi Sohvi jo ensi silmäyksellä, että komea Vilja-uuni nyt ei ainakaan heille mahtuisi. Vihreää Hiisi-uuniakaan ei ehditty muurata paikalleen, sillä työmiehen penteleet lähtivät viettämään uutta vuotta. Tiilikasa nököttää sentään jo parvekkeella, joten eiköhän se siitä...

4 kommenttia:

  1. Hienot uunit. Samoja olen kaavaillut kerhokavereiden kanssa tilata, mutta en koskaan muista mitata nukketaloni huoneiden korkeutta, eli saapa nähdä mahtuuko.

    VastaaPoista
  2. Minulla kaikki nukketalot ovat Lundby-korkeutta tai jotain vähän päälle ja nämä, tai ainakin tuo vaalea Vilja, ovat niihin liian korkeita. Haaveena olisi saada 1:12. uunit ovat kyllä upeat.

    VastaaPoista
  3. Hienot uunit! Mistä ne on tilattu? Ei kai Hattulan Kaakelitehdas tee nukkekotikokoa - vai tekeekö???
    Omaan nukkekotiini (siihen vielä aloittamattomaan, mutta kovasti suunniteltuun...) olen etsiskellyt tulisijoja, mutta toistaiseksi vielä aika huonolla menestyksellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan tekee, mutta en ole saanut vielä mitattua näiden korkeutta. Käypä kaakelitehtaan nettisivuilla itse katsomassa, sanon laiskuuttani. Pitäisikin muistaessani käydä sovittamassa tuota vihreää rintamamiestaloon.

      Poista