keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pönttöuuni sai luukut

Jotain tapahtuu rintamamiestalo numero kahdessa eli Kyyhkylässä, vaikkakin hitaasti. Eilen näpertelin luukut pönttöuuniin ja yritin värkätä myös hellaan parempia luukkuja. Viime mainittu projekti ei oikein onnistunut.


Luukut varmaan kaipaavat vielä maalia, mutta ehkä otan kerralla useamman maalaushankkeen.

Olin mukavassa tapaamisessa, josta jo yhdessä blogissa kerrottiinkin. Kolme naista talot kainaloissa pääsimme neljännen talontekijän ja ahkerasti meitä auttaneen puolisonsa hyvään huolenpitoon. Saimme varmasti ideoita, ihailimme toistemme enemmän ja vähemmän edistyneitä taloja ja rupattelimme rattoisasti yhden iltapäivän. Ihan oikeaa apuakin saimme. Esimerkiksi itse en ikimaailmassa olisi saanut taloni etuluukkuja kiinnitettyä paikoilleen. Avun lisäksi sain  myös kunnon kiinnikkeet eli pianosaranat, joilla luukut taatusti pysyvät paikoillaan. Kiitos vielä kerran, Matti-isäntä ja Sirkka-emäntä! Ne sämpylät ja korvapuustit oikein sulivat suussa.

2 kommenttia:

  1. Kyyhkylässähän on ripeää toimintaa: hieno pönttöuuni valmiina ja yläkerrassa jo vuokralaisetkin.
    Kiitos itsellesi, oli meistäkin mukava tapaaminen! Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  2. Hieno uuni ja luukut - ja mikä alaosan koristelu!

    VastaaPoista